Amandan mietteitä harjoittelusta

Amanda tässä moi!
Olen ollut nyt kuukauden päivät Arabian nuorisotalolla kulttuuriohjauksen työharjoittelussa ja muutama viikko olisi vielä jäljellä. Opiskelen siis nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja opinnot alkaa olla jo aika loppusuoralla. Oli aika jännää tulla tänne ensimmäistä kertaa koska en ole aiemmin nutalla työskennellyt saati edes oleskellut, mutta itsensä haastaminen kannattaa aina! Teidän nuorten kanssa on ollut kiva hengata ja olenkin päässyt näyttämään taitojani biliksen, korttipelien ja änärin muodossa. Se änärikin oli aika uusi tuttavuus, mutta minkäs sille mahtaa kun on luonnonlahjakkuus! Bänditapahtumissa ollaan pyöritetty nuorten kanssa kahvilaa ja samalla olen saanut nähdä ja kuulla kuinka lahjakkaita nuoria muusikoita meillä täällä on. Viikot on kokonaisuudessaan olleet hyvin opettavaisia ja olen saanut paljon uusia ja hienoja kokemuksia, kiitokset siitä kuuluu erityisesti teille kaikille toimintaan osallistuneille nuorille, muita ohjaajia kuitenkaan unohtamatta!
Vaikka tämä harjoittelu loppuu ja kesäkin kolkuttelee jo ovella, niin nuorten tavoin en siirrykään lomailemaan vaan kesän ajan mua voi tulla moikkailemaan Fallkullan kotieläintilalle, kun siirryn sinne suorittamaan seuraavaa työharjoittelua 